Seura perustettiin vuonna 1970 elävöittämään suomalaista kansantanssia. Alusta asti periaatteena on ollut luoda perinteitä kunnioittaen katsojille nautittavaa tanssia. Vuosien varrella seuran esitykset ovat tavoittaneet laajoja yleisöjä kotimaassa ja ulkomaillakin. Erityisen ahkerasti on esiinnytty matkailijoille. Viime aikoina seura on tuottanut useita musiikki- ja tanssiteatteria läheneviä esityksiä.

Kumouksellista kansantanssia

Seurasaaren Kansantanssijat tuuletti 1970-luvulla Pauli Nurmisen johdolla kansantanssiesitysten luutuneita perinteitä ja muokkasi tansseista eloisia ja näyttäviä versioita. Ajatus oli tuolloin kumouksellinen, ja uranuurtaja sai osakseen sekä ihailua että etenkin kansantanssipiireissä ankaraa vastustusta, joka vain kasvatti yleisön ja median kiinnostusta.

Seurasaaren Kansantanssijat esiintyi 1970-luvulla muun muassa Kansallisteatterissa, Kuopio tanssii ja soi -festivaalilla ja televisiossa, ja kriitikot ylistivät seuran taitoja ja tuoretta otetta. Tällöin alkoivat myös säännölliset turistiesitykset, joissa seura on vuosikymmenien mittaan esitellyt suomalaista kansantanssia kymmenille tuhansille matkailijoille Kalastajatorpalla, Seurasaaressa ja risteilyaluksilla. Alkuvuosien linjaukset ja ahkera esiintyminen leimasivat toimintaa myös Staffan Lundströmin ohjaajakaudella 1983–1994.

Tanssia ja teatteria menuetista charlestoniin

Seuran perustajajäseniin kuuluva Varpu Heinonen on ohjaajakaudellaan vuodesta 1996 lähtien laajentanut kansantanssin käsitettä uusilla musiikin ja tanssin lajeilla ja rikastuttanut tanssi-ilmaisua teatterin keinoin. Kansallispuvuissa tehtyjen kansantanssiesitysten rinnalla on tuotettu eri aikakausille ja aiheille omistettuja laajempia esityksiä, joista ensimmäisiä olivat 1920-luvulle sijoittuva Pitkänsillan tarina (2000) ja sotavuosia kuvaava Aitoa korviketta (2002).

Viime vuosina Seurasaaren Kansantanssijat on tuottanut useita tunnin mittaisia, musiikki- ja tanssiteatteria läheneviä esityksiä, joissa on tehty eläväksi tanssin kulttuurihistoriaa erityisesti Helsingin seudulla. Yhteistyökumppanina on usein ollut Helsingin kaupunginmuseo.

Tanssien halki Helsingin historian (2006) vei pianon säestyksellä 1800-luvun salonkeihin, Ulrican laulut ja tanssit (2008) taas johdatti 1700-luvun Helsingin kartanoihin. Suursuosion saanut revyy Kuplettien ja kepeiden tanssien kaupunki (2010) syntyi yhteistyössä Sakilaiset-orkesterin kanssa ja omistettiin 1900-luvun alun Helsingin lauluille ja tansseille pistosta charlestoniin. Menuetin uudet vaatteet (2012), joka tehtiin ruotsalaisen Menuett Akademien -ryhmän kanssa, loi kolme erilaista näkökulmaa 1700-luvun yhä elävään tanssiperinteeseen. Der rebe tanzt (2014) aukoi uusia uria ja tarjosi Itä-Euroopan juutalaisten vauhdikkaita ja värikkäitä tansseja klezmer-musiikin siivittäminä.

Seurasaaren Kansantanssijat on esiintynyt kulttuuritaloissa, museoissa, kulttuurijärjestöjen tilaisuuksissa ja festivaaleilla pääkaupunkiseudulla ja muualla Suomessa. Yleisömenestys on usein ollut huomattava.